IAN STUART & SKREWDRIVERIN HISTORIA

Syntynyt 11.8.1957
Kuollut 24.9.1993


Syntynyt kesällä 1957 Lancashiren sydämeen, Englantiin. Myöhemmällä ajalla Ian Stuart Donaldsonista on tuleva rodullisen rockmusiikin kummisetä kaikkialla maailmassa.
Kasvaessaan Blackpoolissa Ianilla oli voimakas halu tehdä jotakin muuta kuin tulla osaksi silminnähden tylsää ja arkipäiväistä elämäntyyliä joka häntä ympäröi ja 70-luvun alussa alkoi tuntea voimakasta vetoa skinheadkulttiin ja tyyliin. Kun Ian katseli paikallisessa pubissa hyvän ystävänsä "Grinnyn" soittavan, hänelle tuli sydämen asiaksi muodostaa oma bändi.
Hänen ensimmäisen bändin nimi oli Tumbling Dice, joka soitti pääasiallisesti The Who ja Rolling stones covereita. Mutta kun Lontoolaiselta levy-yhtiöltä tuli tarjous ja muut bändin jäsenet kieltäytyivät muuttamasta pääkaupunkiin, yhtye hajosi.
Ei kestänyt kauankaan kun Ian oli jo perustamassa uutta yhtyettä, mutta tällä kertaa hän otti mukaan vaikutteita punkrockista. Hän oli katsomassa kun Sex Pistols soitti ensimmäisen keikkansa Manchesterissa ja oli myytyä miestä heidän asenteelleen ja aggressiivisuudelleen ja näin Skrewdriver oli syntynyt. 1977 bändi, Ian, Grinny, Kev ja Phil, uskaltautui lähtemään Lontooseen perustaakseen päämajansa lähelle heidän levy-yhtiö "Chiswick records":ia ja mainostaakseen nimeään debyyttisingle "Your so dumb":in kautta ja soittamalla säännöllisesti keikkoja. Eräänä keikkailtana syntyi tappelu, jonka seurauksena yksi jäsen Skrewdriverin keikkahenkilökunnasta tyrmäsi lavalla Bob Geldofin. Skrewdriver hankki itselleen huonon maineen väkivaltaisena bändinä. Kun mellakka syntyi eräällä toisellakin Lontoon keikalla, se merkitsi kaupallista katastrofia koska tällä kertaa paikalla oli myös vaikutusvaltaisia musiikkiteollisuuden henkilöitä. Skrewdriver menetti useita suuria sopimuksia ja ansaitsi samalla itselleen keikkakiellon Lontoossa.
Siitä hetkestä lähtien bändin tie muodostui hyvin takkuiseksi ja vaikka heidän esikois-LP saikin melko hyvät arvostelut, musiikkilehdistö ei toivottanut heidän skinhead-yleisilmettään tervetulleeksi ja promotoiminen muuttui lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Chiswickin ohjeiden mukaisesti bändi muutti Manchesteriin jossa se sai loistavan paikallisen menestyksen, mutta johtuen heidän huonosta maineestaan ja musiikillista suunnanmuutoksesta Chiswick jätti heidät. He jatkoivat yksin ja saivat jopa tuotettua klassikkosingle "Built up, knocked down":in paikallisella Manchesterilaislevy-yhtiö TJM:llä, mutta loppuvuodesta 1979 Skrewdriveria ei enää ollut.
Takaisin Blackpoolissa Ianista tuli merkittävä hahmo skinhead scenessä, joka näki hänen mukana olonsa National frontin toiminnassa ja British movementissa josta myöhemmin tuli hänen todellinen keskittymisen kohde.
Hän halusi koota Skrewdriverin uudestaan NF:n tukemiseksi, mutta ei koskaan saanut heiltä idealle suurta kannustusta jota kovasti olisi kaivannut. 1982 kesällä, Ianin Lontoossa ollessaan, hänet suostuteltiin aloittamaan bändi uudestaan. Hän värväsi kaksi etelä-Lontoon skinheadia bassoon sekä rumpuihin, ja laittoi musiikkilehteen ilmoituksen avoimesta kitaristin paikasta. Eipä kestänyt kauankaan kun he olivat jo harjoittelemassa. Pari raitaakin oli jo tulossa "United skins" kokoelmalle ja kaksi vielä lisää erittäin suositulle "Back with a bang" maxi-singlelle.
Single sai hyvän vastaanoton, mutta huhu alkoi kiertämään että Skrewdriver oli rasistinen bändi eikä lehdistön tarvinnut odottaa kuin loppuvuoteen saadakseen varmistuksen näille huhuille. Skrewdriver soitti säännöllisesti 100 clubilla ja eräänä iltana heidän ollessa lavalla, Ian Stuart kohotti oikean kätensä ja kuulutti "Seuraavan kappaleen nimi on Tomorrow belongs to me". Väkijoukko mylvi ja näin alkoi Skrewdriverin todellinen perintö maailmalle.
Ian työskenteli läheisesti National frontin kanssa, jotka olivat innokkaita rahastamaan bändin suosiolla ja näkivät sen hyvänä mahdollisuutena värvätä uusia jäseniä. Perustettiin levy-yhtiö tuottamaan bändin ensimmäiset poliittiset raidat. "White power" lähetti shokkiaallot ympäri musiikkiteollisuutta. Yksi lehti vakuutti sen olevan "kaikkien aikojen pahin levytys". Kaikki Skrewdriver-keikkailmoitukset oli pannassa ja jokainen paikka jolla oli rohkeutta ottaa heidät soittamaan, kohtasi paljon ulkopuolista painostusta.
National frontille "White power" oli suuri menestys joka kasvatti heidän tapahtumien seurantaa ja lisää uusia bändejä nousi pintaan "rock against communism" ympyröissä. Tämä oli todellisen elämän Rock'n'roll kapinaa, maanalainen liike joka kukoisti suoraan niiden ihmisten nenien alla jotka yrittivät tuhota sen. Skrewdriver teki sopimuksen Saksalaisen levy-yhtiön "rock-o-rama":n kanssa. Pommiuhkauksista, hallituksen toimista ja musiikkiteollisuuden painostuksesta huolimatta, siitä muodostui kumppanuus joka jatkui vahvana Ianin viimeisiin päiviin saakka. Skrewdriver sai aikaiseksi toisen levynsä "Hail the new dawn":in 1984 ja samaan aikaan vaikka heidän kokoonpanonsa kävi läpi useita ja toistuvia muutoksia heidän suosionsa kasvoi, ei ainoastaan Britanniassa vaan myös kansainvälisestikin. NF päätti että heidän tapahtumien seuranta NF-nuorison julkaisussa "Bulldog" lehdessä ei riittänyt ja he käynnistivät "White noise" lehden, sekä organisaation joka pyöritti sitä.
Kun näytti siltä että Ianin työ alkoi vihdoin tuottaa hedelmää, hänet pidätettiin epäoikeudenmukaisesti Afrikkalaisjengin kanssa käydyn kahakan jälkeen ja tuomittiin 12kk vankeustuomioon. Skrewdriverin "Blood & honour" LP oli jo nauhoitettu, mutta kesti puolivuotta ennenkuin Ian sai sen jälleen kuultavaksi. Jos viranomaisen kuvittelivat että vankeustuomio olisi pysäyttänyt hänen etenemisensä, he olivat erehtyneet pahemman kerran. Ianin suosio säilyi korkealla ja hän sai postia enemmän kuin muut vangit yhteensä. Vankilassa olo aikanaan hän kirjoitti useita uusia lauluja, joista moni ilmestyi "White rider" LP:llä. "White rider" julkaistiin vuonna 1987 ja jäi ehkäpä hänen huomattavimmaksi teoksekseen. Tuotanto ja sisältö ovat yksinkertaisesti erinomaiset, sekä musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin. Tämän saavutuksen taustalla hän tuli tyytymättömäksi tapaan jolla National front hoiti asioita. Oli ilmeistä että rahantulo oli tärkeämpi kuin motiivit ja eipä kauankaan kun Ian antoi johdolle kirjallisen eroanomuksensa sekä White noisesta kuin National frontistakin.
White noisen romahdus oli taas yksi takaisku elämässä johon mahtuu paljon ylä- ja alamäkiä, mutta Ianin sinnikkyys jälleen kerran osoitti miksi hän oli numero ykkönen. Perustettiin Blood & honour, mutta tällä kertaa organisaatio oli riippumaton kaikista poliittisista puolueista ja sitä johtivat ihmiset jotka olivat musiikkiscenessä osallisina itsekin.
Ian laajensi toimintaansa ja päätti työskennellä projektissa joka sulkisi sisäänsä Rock-a-billy scenen samaan tapaan miten Skrewdriver oli tehnyt skinheadeille. "The Klansmen":iin osallistui useita merkittäviä muusikoita Rock-a-billy scenestä. He saivat paljon suosiota ja olisivat päässeet paljon pidemmälle jos Rock-o-rama olisi yhtään panostanut heihin.
Juutalainen varamieslautakunta julisti Ian Stuartin "Britannian anti-semiittisimmäksi mieheksi", poliisi tuntui oleva epätoivoinen saadakseen hänet silmukkaansa ja hänestä oli tullut kulttihenkilö Lontoon nuorisomuotikadulla Carnaby streetillä, jossa kaupat alkoivat sulloa varastoihinsa hänen levyjään. Lopulta poliisien jatkuva uhkailu kävi ylivoimaiseksi ja Ian pakkasi laukkunsa ja lähti Derbyshireen. Siellä hän pystyi soittamaan keikkoja säännöllisesti ja lyhyessä ajassa sai hankittua laajan paikallisen suosion.
Kansainvälisesti bändin maine levisi laajalti ja Skrewdriver kutsuttiin soittamaan ympäri Eurooppaa, muttei kuitenkaan mihinkää muualle niin useasti kuin Saksaan, jossa heidän suosio oli tullut massiiviseksi. Yhdellä reissulla joka oli järjestetty Saksojen yhdistymisen kunniaksi, Cottbussissa puhkesi mellakka ja päiviä ennen itse juhlakonserttia Skrewdriverin jäsenet pidätettiin. Ian vapautettiin, mutta loput bändistä siirrettiin huippuvartioituun Moatin vankilaan Berliiniin ja oli siellä pidätettyinä yli kuukauden. Tarina oli etusivun otsikoissa molemmilla puolilla Englannin kanaalia ja tullessaan takaisin Englantiin Ian ryhtyi nauhoittamaan mini-LP:tä nimeltään "Justice for Cottbuss six". Muut jäsenet lopulta vapautettiin takuita vastaan ja kahden vuoden ajan käytyjen päämäärättömien oikeudenkäyntien jälkeen, syytteistä luovuttiin.
Ian jatkoi Skrewdriver levyjen tuottamista, lisäten mukaan myös soolo kokoonpanoja "The Klansmen" ja "White diamond" hankkeiden lisäksi. Hän levitti vaikutustaan vieläkin laajemmalle ja julkaisi "Patriotic ballads" LP:n. Levy joka sisälsi ainoastaan akustisia klassikoita, oli jälleen uusi menestys.
1992 ajateltiin että Blood & honourin profiili tarvitsi hieman lisävauhtia, joten ruvettiin suunnittelemaan massivista konserttia. Keikkajulisteita lähetettiin jokaiseen Britannian suureen kaupunkiin ja median kirjoittelusta sai tuhansien puntien edestä ilmaista mainosta. Ian esiintyi radiossa ja lähetyksen päätteeksi hänelle toivotettiin kaikkea hyvää. Punikit olivat joukoin liikenteessä sinä päivänä, eikä kukaan pystynyt aavistamaan kuinka pitkälle poliisit antoivat heidän mennä. Skinien ja punikeiden välille syntyi kahakoita, jotka tuli tunnetuksi seuraavan päivän lehdistön ansiosta "Waterloon taisteluna". Huolimatta siitä mitä kerrottiin, keikka pidettiin aivan normaalisti. British Movementin johdon turvamiehet piti järjestystä yllä tapahtumapaikan läheisyydessä ja Ian onnistui vetämään parhaan shown sitten 100 Clubin päivien.
Seuraavana vuonna Ian ja muu bändi levyttivät Skrewdriverin ja Ianin viimeisen LP:n, "Hail victory":n. Se oli heidän paras anti viisi vuotta aikaisemmin ilmestyneen "Warlord":in jälkeen, mutta traagisesti Ian ei ollut enää elossa näkemässä sen ilmestymistä. Syyskuun 23. 1993 Ian oli osallisena auto-onnettomuudessa, joka aiheutti hänen ja bändin hyvän ystävän Boo:n kuoleman. Se oli tragedia josta Blood & honour liike on vieläkin toipumisvaiheessa. Kunnianosoituksia sateli ja useat maailman tärkeimmistä WP-bändeistä jakoi niitä musiikin muodossa.
Jokainen joka tunsi Ianin, näki hänet esiintyvän lavalla, tai kuuli hänen musiikkiaan kopion kopioina jossain kaukaisessa maailmankolkassa, tietää minkälaisen panoksen hän antoi valkoiselle ylpeydelle. Hän uhrasi elämänsä, raha ei kiehtonut häntä, vankila ei pelottanut häntä, eikä hän herpaantunut kohdatessaan aggressiivisuutta koska tiesi että se mitä hänellä oli sisällään oli kallisarvoisempaa kuin mikään muu tällä planeetalla. Hänen sydämessään paloi tuli ja se paloi ylpeydelle ja vakaumukselle hänen rodun ja kansansa puolesta.
Todistusaineisto siitä se että liekki vielä palaa on käsissänne ja se liekki ei ole, eikä koskaan tule olemaan sammunut. Tomorrow belongs to you Ian! Niin kauan kun musiikkisi elää kansasi sydämissä, olet yhä elossa.

HAIL VICTORY - HAIL IAN STUART

contact: bh_sf@hotmail.com .