Orivesi 17.5.2003


Vasta lyhyen olemassa olonsa aikana B&H SF järjesti jo toisen keikan, joten ei liene epäselvyyksiä siitä mitä B&H:n tulo Suomeen on tehnyt keikkascenelle. Keikka pidettiin toukokuun 17. päivä, mutta valitettavasti tälläkin kertaa tieto keikasta levisi vain puskaradiolla eikä mainoksia saatu lähetettyä ajoissa. Asialle ei tällä kertaa voinut mitään. Olimme hankkineet loistavan paikan keikalle pääkaupunkiseudulta, mutta väärinkäsityksen vuoksi se lähti viimehetkellä alta. Puolitoista viikkoa ennen keikkaa saimme kuulla että paikan omistaja luuli että olisimme tulossa perjantaina vaikka keikkahan oli oikeasti lauantaina. Omistaja kysyi jos haluaisimme vaihtaa keikan perjantaina pidettäväksi, koska lauantaina siellä oli jo muita esiintyjiä. No sehän ei sopinut koska valtaosa bändien jäsenistä saapui vasta lauantaiaamuna. Meille ei jäänyt edes kahta täyttä viikkoa aikaa löytää uuttakeikka paikkaa ja näin ollen mitään infoa keikasta ei voinut kenellekkään lähettää, kun meillä ei itselläkään ollut vielä mitään havaintoa paikasta. Kovasta etsinnästä ja yrityksestä huolimatta olimme ilman keikkapaikkaa vielä 5 päivää ennen itse lauantaita, kunnes Oriveden B&H tuli hätiin ja kertoi ravintolasta joka heillä oli tiedossa ja joka sopi täydellisesti tarkoitukseemme. Muutaman päivän varotusajalla saatiin kasaan keikka joka onnistui olosuhteet huomioon ottaen täydellisesti. Paikalle väkeä saapui n.150, mikä oli loistavasti kun muistaa että vain paripäivää aikaisemmin keikan piti olla parin sadan kilometrin päässä pääkaupunkiseudulla.
No niin ja itse keikkaan. Paikalla oli taas runsaasti pisteitä, joista sai ostettua oheismateriaalia. Ainakin CD levyjä, pinssejä, lehtiä ja vaatteita oli myynnissä. Kotimaisten myyntipöytien lisäksi myös Ruotsalaisilla ja Englantilaisilla oli omat myyntipöytänsä.
Musisoinni aloitti Ruotsin STEEL CAPPED STRENGTH, joka soitti vuosien varrella monille tutuiksi tulleita katupunk rallejaan. Varsinkin "Sons of glory" tyyppiset vanhat klassikot, unohtamatta tietenkään muutamaa "pakollista" SKREWDRIVER-coveria, nostivat tunnelman kohti kattoa.
Seuraavana lavan valloitti länsi-Lontoon B&H bändi LEGION OF ST.GEORGE. Ketään paikalla olleista ei varmaan enää ihmettele mistä bändi on saanut maineensa mielettömänä livebändinä. Vaikka kaikki yhtyeen kolme levyä on täynnä hyvää tavaraa, ei tätä energiaa jota bändi lavalla säteilee saa millään tavalla vangittua levylle. Mielettömän hyvä setti koostui useista hiteistä kuten esim. Legion of st.George, There goes the neighbourhood, In defence of the realm, Comrades till the end ja joka maassa saman hysterian yleisössä aiheuttavan Let's go mental ja monia muita. Jotenkin tästä jäi sellainen maku suuhun että koska paikkasähläilyn takia suurin osa ei päässyt tulemaan eikä kaikki saanut edes informaatiota tapahtumasta, Suomen B&H on velvollinen hoitamaan tämän vertaansa vailla olevan bändin maahamme vielä uudestaan jonain päivänä jotta kaikki halukkaat pääsisivät mukaan. Viimeisenä estradin valloitti SAGA, joka tällä kertaa tuli koko oman bändinsä kanssä, eikä ainoastaan "vierailevana tähtenä". No sehän on selvää että tämän kaunottaren esittämät versiot ikivihreistä SKREWDRIVER-helmistä uppoaa takuuvarmasti kuin hunaja mehiläisille. Ainoa ongelma tilanteessa oli ettei hentoa tyttöä tahtonut aina edes nähdä B&H SF:n SECURITYN takaa.
Esityksen laatua kaikkien bändien osalta lisäsi vuokrattu mixeripöytä, joka takasi parhaan mahdollisen äänenlaadun. Soundien lisäksi myös koko viikonlopun tapahtumat ja järjestely saivat bändeiltä paljon kiitoksia unohtamatta tietenkään B&H:n SECURITYa, jota LEGION OF ST.GEORGE jo äityi kehumaan maailman parhaaksi SECURITYksi. Väkeä keikalle oli saapunut kotimaan lisäksi ainakin Ruotsista, Englannista, Belgiasta ja Saksasta. Myös ENGLISH ROSEn/BULLDOG BREEDin laulaja Jonesy oli paikalla, mutta ei noussut lavalle "vierailevana tähtenä", vaan oli muun yleisön seassa koko keikan ajan.
Jälleen yksi erittäin onnistunut ilta, josta täytyy antaa kiitoksia vielä Oriveden B&H jaostolle, joka sai viime hetkellä autettua keikkapaikan löytämisessä. Seuraavan kerran teemme kaikkemme että informaatio tulisi kaikkien korviin tarpeeksi ajoissa. Joensuulainen Film storm oli myös paikalla videokameroineen, joten heiltä saanee jonkin ajan päästä tilattua videon kyseisestä tapahtumasta. Seuraavaa keikkaa ei olla vielä sen paremmin päätetty niin paikan, ajan kuin bändienkään osalta, mutta kesä menee varmaan muissa touhuissa ja joskus alkusyksystä saattaisi olla taas jotakin luvassa.

BLOOD AND HONOUR SF
contact: bh_sf@hotmail.com .