Landserin mielipuolinen ajojahti, sekä tuomiot

    Landserin pidätyksen taustat
  Lokakuussa 2001 viisi Saksalaista jotka olivat väitetysti Landser nimisen rock-yhtyeen jäseniä, pidätettiin Saksassa viikonlopun aikana jolloin poliisit tekivät ratsian lähes kahteen tusinaan asuntoon kolmessa eri kaupungissa. Saksassa, kuten muutamassa muussakin maassa, poliisit voivat tulla kotiovestasi läpi ja takavarikoida sinun henkilökohtaisen tai työtietokoneen, jos he ovat saaneet, tai väittävät saaneensa, vihjeen että koneellasi olisi ladattu "laittomia" MP3:a kuunneltavaksi.
  He voivat viedä (ja vievätkin) koneesi aivan niin pitkäksi aikaa kuin haluavat, tutkiakseen koneesi sisällön ja että oletko todella näin tehnyt. Jos sinut saadaan kiinni oikean käden tervehdyksestä, tai se nähdään myöhemmin videolta, sinä joudut vankilaan. Saksan hallitus haluaa myös rajoittaa "tunnettujen rasistien" ajokorttien voimassa oloa viikonloppuisin, siten etteivät he pääsisi ottamaan osaa konsertteihin. Jos sinut saadaan kiinni antamasta kyytiä "tunnetulle rasistille" konserttiin, niin arvatko jo mitä? SINÄ olet sen jälkeen "tunnettu rasisti" myös. Etkö välttämättä ole sitä mieltä että juutalaisista tehtiin saippuaa II maailman sodan aikaan? Sano se ääneen Saksassa ja joudut vankilaan.
  Äskettäiset pidätykset tehtiin 15 KUUKAUDEN TUTKIMUSTEN jälkeen, jotta saatiin todistettua kuka soitti kitaraa ja kuka lauloi Rock yhtyeessä!! Nämä pidätykset olivat osana Saksan hallituksen kiristynyttä otetta terrorismin vastaiseen taisteluun, syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. On ironista että Saksan valtakunnan syyttäjä Kay Nehm, olisi saattanut pystyä estämään syyskuun 11. päivän hirmuteon, pidättämällä iskun tekoon osallistuneita terroristiryhmän jäseniä sekä heidän johtajansa kun he oleskelivat Saksassa. Mutta ei, hänen erikoisryhmänsä oli aivan liian kiireinen jäljittäessään Saksalaisen rock'n'roll bändin jäsenten jokaista liikettä.
  Kierros aplodeja näille molopäille joiden mielestä se oli hyvä idea! Nuoleskelemassa juutalaisten pomojen perseitä ja jahtaamassa skinhead-nuorisoa samalla kun oikeat terroristit liikkuvat vaivatta valtavien rahamääriensä kanssa Saksassa, tappaen tuhansia Amerikkalaisia. Loistavaa työtä aasit!!
 
Landserin tuomiot
  Uskomatonta mutta totta, Landser oikeuden käynti joka alkoi kesäkuussa 2003, päättyi ennenkuulumattomaan tuomioon, jossa rock-yhtye tuomittiin rikolliseksi terroristiorganisaatioksi "epädemokraattisten" sanoitusten luonteen vuoksi.
  "Tämä on ensimmäinen kerta kun bändi tuomitaan rikollisorganisaatioksi", sanoi syyttäjä Joachim Lampe.
  Bändin johtaja Michael Regener, 38, tuomittiin 3 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeuteen. Päätuomari Wolfgang Weissbrodt sanoi että hän oli luova voima ja laulujen kirjoittaja Landserin takana. Bändin nimi on otettu vanhasta saksankielisestä sanasta, joka tarkoittaa jalkamiestä. 
  Basisti Andre Moehricke, 25 ja rumpali Christian Wenndorff, 27 saivat kuimpikin 1 vuoden ja 9 kuukauden ehdollisen tuomion. Lisäksi kaikki kolme tuomittiin sakkoihin ja yhdyskuntapalveluun.
  Syyte rikollisorganisaation muodostamisesta oli poikkeuksellisen ankara väitettyihin rikoksiin nähden. Lisäksi oikeus katsoi kaikkien syytettyjen osallistuneen kiihotukseen.
  Syyttäjät sanoivat bändin tuottaneen levynsä USAssa, Ruotsissa, Britanniassa ja Puolassa kiertääkseen Saksan lait, joiden mukaan uusnatsi materiaalin julkaiseminen on rikos. Syyttäjät sanoivat heidän materiaalinsa sisältävän "rasistisia, nationalistisia ja antisemiittisiä vihan ilmaisuja" ja "kehoittivat väkivaltaan ulkomaalaisia, juutalaisia ja ihmisiä kohtaan joilla on erilainen poliittinen suuntaus".
 
  Todelliset terroristit
  Hampurissa marokkolainen tuomittiin enintään 15 vuoteen vankeutta avunannosta 3000 murhaan. Mournirel Motassaclea, 28 oli yksi syyskuun 11. päivän terroristeista. Siispä avunannosta 3000 murhaan  maksimirangaistus on 15 vuotta vankeutta, kun taas Landserin laulaja sai 3 vuotta ja 4 kuukautta lauleskeltuaan lauluja!!
contact: bh_sf@hotmail.com .