Valitun kansan valheita

Oheinen kuva on muistolaatasta, joka oli esillä Auschwitzin leirillä 1948-1989. Siinä kerrotaan kuinka 4 miljoonaa ihmistä kärsi ja kuoli Auschwitzissa vuosina 1940-1945.






Tässä taas on kuva hieman korjatusta muistolaatasta, joka on esillä tänä päivänä. Siinä juutalaisten uhriluku on pudonnut dramaattisesti NOIN 1,5 miljoonaan, joista PÄÄOSA oli juutalaisia.

Siis ilman mitään suurempaa mediakohua juutalaiset päättivät myöntää 50 vuotta kestäneen valheensa, joka oli todettu mahdottomaksi. Luku tulee ajan kuluessa putoamaan tästäkin. Esim. tietosanakirjan luotettavuuden ansainnut wikipedia, jota on käytetty tietolähteenä mm. oikeusjutuissa Yhdysvalloissa, kertoo juutalaisten uhriluvun Auschwitzissa olleen yksi miljoona.
Toisesta maailmansodasta lähtien koko maailmalle on toitotettu 6 miljoonasta "murhatusta" juutalaisesta niin paljon, että tarhalapsetkin osaavat vastata murhattujen juutalaisten määrän päiväunissaankin. Sama virsi jatkuu edelleen. Vaikka nykyään koko maailman silimien edessä on kuinka Auschwitzissa surmattujen juutalaisten määrä on pudonnut KOLMELLA MILJOONALLA, niin silti kaikissa maailman kouluissa, uutisissa ja mediassa puhutaan edelleen kuudesta miljoonasta. Missäköhän nämä kaikki 6 miljoonaa ihmistä sitten on mahdollisesti kaasutettu, jos kaikista suurimmalla ja hirveimmällä tuhoamisleirilläkin on kuollut "vain" miljoona? Tämän artikkelin tarkoitus ei ole vähätellä yhtään maailman kansanmurhaa. Kansanmurha on kansanmurha vaikka uhreja olisi vain 5000. Tarkoitus on herättää kysymys, minkä takia meille valehdellaan ala-asteelta lähtien? Helsingin sanomat julkaisi 1989 pienen pienen muutaman virkkeen uutisen jossa kerrottiin että Auschwitzin uhrimäärä on pudonnut 1,5 miljoonaan; siinä kaikki.
Juutalaiset ovat valehdelleet koko maailmalle jo yli 60-vuotta. Ja koska heidän paskapuheista rakennettu korttitalo on alkanut heilua, he ovat saaneet Euroopan päättäjät muuttamaan lakejamme niin että aiheesta keskustelu ja eriävät mielipiteet tietävät vankeutta. Tämän sai kokea myös historitsija David Irving, joka totesi että uhriluku on ollut pienempi kuin 6 miljoonaa, sillä seuraamuksella että hänet passitettiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen ja meidän kotimaisessakin mediassa todettiin "vääräksi" historoitsijaksi ja totuuden vääristelijäksi. Suomessa asiasta sentään saa vielä keskustella, toistaiseksi, kunhan ei kiihota kansanryhmää vastaan tai solvaa ketään. Nähtäväksi jää milloin tämäkin kriittinen, mutta asiallinen artikkeli muuttuu laittomaksi.


contact: bh_sf@hotmail.com .